Ensimmäisten päivien kuulumisia ja kommelluksia

Hiphei täällä ollaan! Pitkän ja rasittavan lennon jälkeen päästiin Japanin kamaralle, meikäläinen ei paljoa lennon aikana saanut nukuttua joten kova väsymys painoi päälle. Kansain lentokentälle saavuttuamme käytiin läpi passintarkastukset ja meitsi tietysti tarvitsi myös residence cardin. Kaikki sujui mallikkaasti ja löydettiin jopa oikeaan junaan, jolla pääsimme Kioton rautatieasemalle. Sieltä päätettiin ottaa taksi, jolla suunnattiin hotellille, joka oli jossain toisella puolella kaupunkia. Koska kärsin mielettömästä jet lagista ja väsytti niin sairaasti, otin päikkärit ja päätin ottaa illan ihan rennosti ja olla menemättä minnekään, ja jo iltakahdeksalta menin nukkumaan. Seuraavana päivänä minun piti kuitenkin jo ottaa kaikki kamat ja suunnata omalle asunnolleni. 

Se reissu ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Minulla oli tapaaminen Doshishan Imadegawan kampuksen länsiportilla kello 10.45. Lähdettiin ennen kymmentä etsimään oikeaa bussipysäkkiä, mutta huomaamattamme hypättiinkin väärään suuntaan menevään bussiin. Bussin vaihto oikeaan ja uskoin, että josko nyt pääsisin perille. Kello oli siinä vaiheessa jo 10.50, viisi minuuttia yli sovitun ajan. Hypättiin pois Imadegawassa, mutta mulla ei ollut minkään sortin hajua siitä, missä suunnassa yliopisto oli ja siellä pyörittiin ympyrää ja jouduin pariin otteeseen kysymään tietä vastaantulevilta. Olo oli siinä vaiheessa aika turhautunut, sillä oltiin pyöritty ympäriinsä jo tunnin verran. Päätin ottaa taksin, hyvästelin nopeasti vanhempani, jotka olivat aikeissa mennä keskustaan päin ja hurautin taksilla kohti Doshishaa. Tuntui vähän kurjalta juoksuttaa vanhempiani ympäriinsä noin ja sitten vielä ”hylätä” heidät tuosta noin vain, mutta minun oli päästävä nopeasti yliopistolle ja sieltä asunnolle. Halusin ensin päästä Doshishaan, jotta osaan varmasti paikantaa, mihin kohtaan se tarkalleen ottaen tulee ja sisäistää reitin asuntolasta. Varmistin vielä neuvonnasta reitin asuntolaani ja lopulta pääsin perille. Onneksi matka ei ollut pitkä. Kun pääsin asuntolaan, sieltä tuli asuntolan hoitaja hyvin helpottuneen näköisenä minua vastaan. Pääsin sisälle, jätin kengät eteiseen ja minut ohjeistettiin asuntolan hoitajan toimistoon. Siellä tämä mamma soitti ilmeisesti Doshishan kv-toimistoon kertoakseen, että kadonnut vaihto-opiskelija on päässyt perille. Hoitajatädin seurassa oli yksi japanilainen opiskelija, joka myös vastaa asuntolan huolenpidosta ja auttaa tarvittaessa. Heiltä sain avaimet ja muita tärkeitä papereita, käytiin asuntolan säännöt läpi ja sen jälkeen vielä pari käytännön asiaa ennen kuin pääsin huoneeseeni. 

Asun siis yhdessä yliopiston tarjoamista opiskelija-asuntoloista, joita Doshishalla oli tarjolla useampia.  Tämä, missä majailen, on nimeltään Richard’s House ja se sijaitsee vain noin 10 minuutin kävelymatkan päässä yliopistolta. Oikein kiva paikka asustella, vaikka säännöt täällä onkin aika tiukat. Asuntola on vain naispuolisille opiskelijoille eikä miesvieraita sallita. Oma isäkin pääsee vierailulle vain jos on myös äiti mukana. Tulla ja mennä saa aivan vapaasti eikä täällä onneksi ole minkäänlaisia ”kotiintuloaikoja”, mutta jos on useamman päivän poissa, täytyy siitä ilmoittaa sekä asuntolan hoitajalle, että Doshishan kv-toimistoon. 

Viime päivät ovat kuluneet totutellessa uuteen asuinympäristöön ja pikkuhiljaa alkavat paikat hahmottua sen verran, että osaa suunnistaa. Tänään oli aamulla asuntolassa orientaatio, jossa kerrattiin säännöt ja neuvottiin mm. jätteiden lajittelusta, joka Japanissa on todella tiukkaa. Myöhemmin päivällä on vielä toinen orientaatio tulipalotilanteisiin liittyen. Iltapäivällä tapaan viimein kymmenen kuukauden erossaolon jälkeen poikaystäväni, jonka kanssa käydään jossain kaupungilla, vaihdetaan kuulumisia ja varmaan törmätään myös vanhempani, joilla oli tälle päivälle omaa ohjelmaa. Viikonlopullekin on paljon tekemistä. 

Anyway, elämä täällä päin maailmaa on lähtenyt ihan hyvin rullaamaan. Kioto on kaunis ja viihtyisä kaupunki ja uskon, että tulen viihtymään täällä hyvin.