Japanilaisesta työskentelykulttuurista ja työelämästä näkee mediassa vähän kaikenlaista tarinaa ja ajattelinkin nyt kertoa hieman omista havainnoista ja kokemuksista. Olisi mukava vertailla Japanissa saatuja kokemuksia työssäkäyntiin Suomessa, mutta miun työkemus Suomessa on niin häpeällisen vähäistä, etten taida oikein saada syvällistä pohdintaa aikaiseksi. Kesätöitä kun ei koskaan irronnut ja oman alan töitä sain tehdä huimat neljä kuukautta, kunnes valmistumisen jälkeen työt äkillisesti loppui ja vietin siitä seuraavat puoli vuotta työttömänä ennen Tokioon muuttoa. Aika säälittävää.
Tokioon muutettua pääsin melko nopeasti työnteon makuun kun sain JESPin (Japan Employment Success Program-ohjelma, jonka kautta hain ja pääsin opiskelemaan Japaniin) kautta osa-aikatöitä steak house-ravintolassa. Oli muuten ihan hirveää duunia ja olisin halunnut lopettaa jo ensimmäisen viikon jälkeen, mutta hampaat purren kärvistelin jouluun asti rahankiilto silmissä. Työajat painottuivat iltaan. Normaali työvuoro alkoi iltakuudelta ja päättyi puolen yön tienoilla ja koska miulla meni matkoihin reilu tunti, pääsin usein nukkumaan vasta kahdelta yöllä ja aamulla täytyi nousta ennen seitsemää ylös ja mennä yhdeksäksi kouluun. Tämmöinen rytmi johdattaa miut ennenaikaiseen hautaan, koska tarvitsen usein vähintään 6 tunnin yöunet ja monta vastaavanlaista päivää putkeen aiheutti sen, että heräsin huonotuulisena ja nukuin oppitunneilla. Onneksi omat työvuorot sai toivoa ja usein päädyinkin tekemään vain kaksi vuoroa viikkoon. Useimmiten toivomani työvuorot annettiin kuitenkin muille ja kerran miulla oli kyseisessä puljussa vain kaksi työvuoroa kuussa. Noilla työajoilla ja 9-10€ tuntipalkalla ei lopulta pitkälle pötkitä, joten piti ohelle/tilalle löytää jotain muuta.
Tein samaan aikaan enkun opettajan töitä pienessä kielikoulussa, mikä oli todella mukavaa. Töitä oli usein viikonloppuisin ja oppitunnit olivat 50 minuuttia yksityisopetusta aikuisille. Useimmiten tunnit olivat vain vapaamuotoista keskustelua opiskellen samalla määrättyjä opetusmateriaaleja. Todella rentoa eikä tuntunut edes työltä. Sekään ei tosin vielä riittänyt, vaan sain vielä kolmannen osa-aikatyön toisesta kielikoulusta, jossa opetin englantia lapsille. Varmaan luulisi, että palloilu kolmen osa-aikatyön kanssa olisi vaikeaa, mutta kutakin työtä oli usein vain kahdesti viikossa 3-6h/päivä. Usein mulla oli myös vähintään yksi vapaa päivä töistä viikossa.
Tein samaan aikaan enkun opettajan töitä pienessä kielikoulussa, mikä oli todella mukavaa. Töitä oli usein viikonloppuisin ja oppitunnit olivat 50 minuuttia yksityisopetusta aikuisille. Useimmiten tunnit olivat vain vapaamuotoista keskustelua opiskellen samalla määrättyjä opetusmateriaaleja. Todella rentoa eikä tuntunut edes työltä. Sekään ei tosin vielä riittänyt, vaan sain vielä kolmannen osa-aikatyön toisesta kielikoulusta, jossa opetin englantia lapsille. Varmaan luulisi, että palloilu kolmen osa-aikatyön kanssa olisi vaikeaa, mutta kutakin työtä oli usein vain kahdesti viikossa 3-6h/päivä. Usein mulla oli myös vähintään yksi vapaa päivä töistä viikossa.
Rikastumaan noilla hommilla ei todellakaan päässyt ja ilman vanhemmilta saatua taloudellista avustusta (jota maksan tietenkin takaisin), ei mulla olisi ollut mitään mahkuja selvitä kuukausi kerrallaan. Mainittakoon vielä, että Japanissa ollaan erittäin tiukkoja ulkomaalaisten opiskelijoiden osa-aikatöiden suhteen. Koska opiskelijan ensisijainen tehtävä on opiskella, ei töihin saa uhrata kallisarvoista aikaa kuin max. 28h/viikko. Jos maahanmuuttovirasto saa vihiä, että määrätty viikkotuntiraja jatkuvasti ylittyy, saattaa joutua suuriinkiin vaikeuksiin ja pahimmassa tapauksessa voi uhata jopa karkoitus (+ maahantulokielto), koska sinun katsotaan syyllistyneen oleskelulupasi väärinkäyttöön. Monet työnantajat kuitenkin kyykyttävät ulkomaalaisia nuoria työntekijöitä pitkillä työvuoroilla, mikä tietenkin on lainvastaista.
Lyhyen meikäläisen työhistoriakatsauksen jälkeen pääsemme nykyhetkeen ja tarkastelemaan japanilaista työkulttuuria. Japanissa työnteko tunnetusti otetaan todella vakavasti. Ylityöt, työuupumus ja karoshi (過労死, kuolemaan johtava ylirasitus liiasta työnteosta) ovat niin yleisiä ilmiöitä, että välillä miettii, että työskentelevätkö kaikkein "innokkaimmat" työntekijät elääkseen vai elävätkö työskennelläkseen. Ylitöistä ei usein saa edes korvauksia. Omassa tapauksessani ylityökorvaukset sisältyvät nimellisenä summana palkkaan riippumatta siitä, tekeekö ylitöitä vai ei (ja jos tekee, ei väliä tekeekö ylityötunteja kuussa viisi vai viisikymmentä).
Korkeakouluista valmistuvilla työnhaku aloitetaan jo hyvissä ajoin, jopa vuotta ennen valmistumista! Japanissa korkeakouluopinnot kestävät neljä vuotta, joten työnhaku käynnistyy jo kolmannen opiskeluvuoden loppupuolella. Lukuisat yritykset rekrytoivat uusia työntekijöitä keväisin, usein maaliskuun alusta lähtien, ja työpaikan varmistuttua työt aloitetaan seuraavan vuoden huhtikuussa heti valmistumisen jälkeen. Opiskelijat osallistuvat rekrytointitapahtumiin, seminaareihin ja luennoille, joissa he koettavat löytää omia kiinnostuksen kohteita vastaavia työpaikkoja. Japanissa tätä opiskelijoiden työnhakuprosessia kutsutaan nimellä "shuushoku katsudou" tai lyhyesti "shuukatsu". Meistä länsimaalaisista vastaava systeemi varmasti tuntuu oudolta, koska Suomessakin täytyy ainakin kokoaikatyötä hakiessa olla tutkinto kasassa tai ainakin melkein valmis. Japanissa taas tutkintoa ja arvosanoja enemmän merkitsee se, missä koulussa opiskelee. Yliopistot on rankattu ja toisia kouluja arvostetaan enemmän kuin toisia. Jos siis opiskelet esimerkiksi Tokyo Universityssa, saat periaatteessa töitä mistä tahansa firmasta ja tulevaisuus on turvattu. Tutkinnolla ja opiskeltavalla aineella ei myöskään ole mitään merkitystä. Vaikka opiskelet lakia, saatat päätyä työskentelemään IT-alan yritykseen ja tekemään jotain, josta sinulla ei ole edes tutkintoa.
Monet hakevat jopa 20-30 työpaikkaa, joten hakemuksiin, ennakkotehtäviin ja työhaastatteluihin menee todella paljon aikaa ja aiheuttaa suurta stressiä. Kaikki hakevat töitä yhtä aikaa eikä yrityksillä ole edes hakuvaiheessa mitään hajua siitä, millaista työtä heillä on uusille työntekijöilleen tarjota vaan sen saa selville vasta ensimmäisenä työpäivänä.
Kun työpaikka on varmistunut ja valmistut, on aika valmistautua ensimmäiseen työpäivään. Japanin kouluissa lukuvuosi alkaa huhtikuun alussa, jolloin myös uudet työntekijät aloittavat työssään, jonka he stressaavan shuukatsu-prosessin jälkeen ovat saaneet. Monet haluavat heti kättelyssä näyttää taitonsa ja pistävät itsensä likoon niin, että ovat jo toukokuussa ajaneet itsensä burn outin partaalle. Aluksi uuden työn tai koulun aloittaminen on todella mahtavaa ja kivaa, mutta sitten todellisuus lyö kasvoille eikä pitkät työtunnit tai luennot innosta enää, iskee väsymys, puhti on kokonaan poissa eikä haluta mennä töihin. Ilmiö on niin yleinen, että sillä on erityinen nimi: "gogatsu byou" (May sickness). Gogatsu byou voisi olla verrattavissa Suomen kaamosmasennukseen, ja se menee osalla ohi parissa päivässä. Joillekin gogatsu byou taas voi aiheuttaa vakavampiakin oireita.
Korkeakouluista valmistuvilla työnhaku aloitetaan jo hyvissä ajoin, jopa vuotta ennen valmistumista! Japanissa korkeakouluopinnot kestävät neljä vuotta, joten työnhaku käynnistyy jo kolmannen opiskeluvuoden loppupuolella. Lukuisat yritykset rekrytoivat uusia työntekijöitä keväisin, usein maaliskuun alusta lähtien, ja työpaikan varmistuttua työt aloitetaan seuraavan vuoden huhtikuussa heti valmistumisen jälkeen. Opiskelijat osallistuvat rekrytointitapahtumiin, seminaareihin ja luennoille, joissa he koettavat löytää omia kiinnostuksen kohteita vastaavia työpaikkoja. Japanissa tätä opiskelijoiden työnhakuprosessia kutsutaan nimellä "shuushoku katsudou" tai lyhyesti "shuukatsu". Meistä länsimaalaisista vastaava systeemi varmasti tuntuu oudolta, koska Suomessakin täytyy ainakin kokoaikatyötä hakiessa olla tutkinto kasassa tai ainakin melkein valmis. Japanissa taas tutkintoa ja arvosanoja enemmän merkitsee se, missä koulussa opiskelee. Yliopistot on rankattu ja toisia kouluja arvostetaan enemmän kuin toisia. Jos siis opiskelet esimerkiksi Tokyo Universityssa, saat periaatteessa töitä mistä tahansa firmasta ja tulevaisuus on turvattu. Tutkinnolla ja opiskeltavalla aineella ei myöskään ole mitään merkitystä. Vaikka opiskelet lakia, saatat päätyä työskentelemään IT-alan yritykseen ja tekemään jotain, josta sinulla ei ole edes tutkintoa.
Monet hakevat jopa 20-30 työpaikkaa, joten hakemuksiin, ennakkotehtäviin ja työhaastatteluihin menee todella paljon aikaa ja aiheuttaa suurta stressiä. Kaikki hakevat töitä yhtä aikaa eikä yrityksillä ole edes hakuvaiheessa mitään hajua siitä, millaista työtä heillä on uusille työntekijöilleen tarjota vaan sen saa selville vasta ensimmäisenä työpäivänä.
Kun työpaikka on varmistunut ja valmistut, on aika valmistautua ensimmäiseen työpäivään. Japanin kouluissa lukuvuosi alkaa huhtikuun alussa, jolloin myös uudet työntekijät aloittavat työssään, jonka he stressaavan shuukatsu-prosessin jälkeen ovat saaneet. Monet haluavat heti kättelyssä näyttää taitonsa ja pistävät itsensä likoon niin, että ovat jo toukokuussa ajaneet itsensä burn outin partaalle. Aluksi uuden työn tai koulun aloittaminen on todella mahtavaa ja kivaa, mutta sitten todellisuus lyö kasvoille eikä pitkät työtunnit tai luennot innosta enää, iskee väsymys, puhti on kokonaan poissa eikä haluta mennä töihin. Ilmiö on niin yleinen, että sillä on erityinen nimi: "gogatsu byou" (May sickness). Gogatsu byou voisi olla verrattavissa Suomen kaamosmasennukseen, ja se menee osalla ohi parissa päivässä. Joillekin gogatsu byou taas voi aiheuttaa vakavampiakin oireita.
Aiemmin mainitun shuukatsun lisäksi japanilaisessa työkulttuurissa on muitakin asioita, jotka hämmentävät ulkomaalaisia. Japanissa tunnetusti kohteliaisuus on aivan eri luokkaa. Jopa japanin kielessä on useita kohteliaisuusasteita tuttavallisesta puhetyylistä erittäin kohteliaaseen "keigoon", joka japanin kielessä tarkoittaa "kunnioittavaa kieltä". Keigossa on omat kommervenkkinsä ja monilla sanoilla ja verbeillä on omat erityiset keigo-muotonsa, jotka meitsikin on joutunut joskus japanin tunneilla opettelemaan. Tätä erittäin kohteliasta tyyliä käytetään kun puhutellaan itseään ylemmässä asemassa olevaa, työpaikalla esim. johtavassa asemassa olevaa, henkilöä. Itsekin käytän keigo-tyyliä jonkun verran mm. työsähköposteissa ja vuorovaikutuksessa lasten vanhempien kanssa, koska "maassa maan tavalla"-mentaliteetilla mennään ja mielestäni perus keigosanasto on hyvä osata. Kukaan japanilainenkaan ei tosin osaa keigoa täydellisesti.
Japani on niin vanhanaikainen ja konservatiivinen maa, että hierarkia jyllää edelleen vahvana. Hierarkia-asteikolla ylempänä olevia henkilöitä tulee arvostaa ja kunnioittaa. Heitä ovat mm. korkeammassa asemassa olevat henkilöt, itseäsi vanhemmat henkilöt tai henkilöt, jotka ovat olleet saman työpaikan palveluksessa pidempään. Japanissa puhutaan myös senpai-kouhai-suhteista ("senior-junior"). Senpai tarkoittaa henkilöä, jolla on työpaikalla enemmän kokemusta tai koulumaailmassa ylemmällä luokka-asteella olevaa oppilasta/opiskelijaa. Kouhai taas on senpain vastakohta: juniori, kokematon ja nuori. Aina ei tosin tarkoita, että senpai olisi sinua vanhempi. Jos nelikymppisenä vaihdat työpaikkaa ja aloitat paikassa, jossa työkaverisi ovat noin kolmekymppisiä jannuja ja ovat työskennelleet yrityksessä jo muutaman vuoden, ovat he sinun senpaitasi, koska ovat olleet yhtiön palveluksessa pidempään.
Työyhteisö on tiivis kokonaisuus ja perinteisesti kaikki tekevät töitä samassa tilassa. Toimistoissa on pitkät ja leveät työpöydät, joissa jokaisella työntekijällä on oma työpiste. Monissa yrityksissä johtajillakaan ei ole omaa yksityistä työhuonetta, vaan he työskentelevät samoissa tiloissa ja samoissa pöydissä muiden työntekijöiden kanssa.
Työpäivän päätteeksi on monesti tapana mennä syömään tai muutamalle työkavereiden kanssa. Myös illanistujaiset koko työyhteisön kesken esim. ravintolassa ovat yleisiä. Mekin olemme istuneet iltaa työporukan kesken pariin otteeseen. Varsinkin uuden vuoden aikaan on tapana järjestää vuoden päättymisen kunniaksi pienet juhlat/illanistujaiset, joita kutsutaan nimellä "bounenkai", eli "juhlat, joissa unohdetaan kulunut vuosi".
Kokouksissa ja tapaamisissa on tapana vaihtaa käyntikortteja. Mullekin teetätettiin oma käyntikortti eli "meishi", mistä olin todella innoissani koska Suomessa ei tätä käytäntöä ole. Alla kuva meikäläisen käyntikortista, jonka design on ihan sairaan söpö! Meishien vaihtaminen kuulostaa todella vanhanaikaiselta, mutta se on Japanissa edelleen oleellinen osa työkulttuuria.
Vaikka työttömyys Japanissa on suhkot matala, pula työntekijöistä on alhaisen syntyvyyden ja eläköitymisen vuoksi niin korkea, että tämä maa alkaa olla jo syvässä kriisissä. Siksi Japani hakee nyt aktiivisesti ulkomaalaista työvoimaa ja lanseerasi jopa uuden työviisumin tänä keväänä.
Työyhteisö on tiivis kokonaisuus ja perinteisesti kaikki tekevät töitä samassa tilassa. Toimistoissa on pitkät ja leveät työpöydät, joissa jokaisella työntekijällä on oma työpiste. Monissa yrityksissä johtajillakaan ei ole omaa yksityistä työhuonetta, vaan he työskentelevät samoissa tiloissa ja samoissa pöydissä muiden työntekijöiden kanssa.
Työpäivän päätteeksi on monesti tapana mennä syömään tai muutamalle työkavereiden kanssa. Myös illanistujaiset koko työyhteisön kesken esim. ravintolassa ovat yleisiä. Mekin olemme istuneet iltaa työporukan kesken pariin otteeseen. Varsinkin uuden vuoden aikaan on tapana järjestää vuoden päättymisen kunniaksi pienet juhlat/illanistujaiset, joita kutsutaan nimellä "bounenkai", eli "juhlat, joissa unohdetaan kulunut vuosi".
Kokouksissa ja tapaamisissa on tapana vaihtaa käyntikortteja. Mullekin teetätettiin oma käyntikortti eli "meishi", mistä olin todella innoissani koska Suomessa ei tätä käytäntöä ole. Alla kuva meikäläisen käyntikortista, jonka design on ihan sairaan söpö! Meishien vaihtaminen kuulostaa todella vanhanaikaiselta, mutta se on Japanissa edelleen oleellinen osa työkulttuuria.
 |
Työskentely Japanissa voi olla todella stressaavaa sääntöineen ja etiketteineen, varsinkin jos ei osaa kieltä ollenkaan. Jotkut firmat saattavat olla vähän lepsumpia ulkomaalaisia kohtaan eivätkä kaikki välttämättä odota ulkomaalaisilta työntekijöiltä samaa kuin japanilaisilta. Allekirjoittanut kuitenkin yrittää noudattaa samoja tapoja kuin paikalliset.
Tähän mennessä miun työkokemukset Tokiossa ovat olleet oikein positiivisia. No se ravintolahomma oli jotenkin tosi rasittavaa, mutta ihan hyvä kokemus sekin. Tajusin ainakin, ettei musta ole tarjoilijaksi, haha. Jotenkin hauskaa muuten, että vielä jokunen vuosi sitten en ollenkaan kuvitellut itseäni englannin opettajana ja vielä vähemmän työskentelemässä päiväkodissa, mutta täällä sitä nyt ollaan enkä kadu mitään.
Tähän mennessä miun työkokemukset Tokiossa ovat olleet oikein positiivisia. No se ravintolahomma oli jotenkin tosi rasittavaa, mutta ihan hyvä kokemus sekin. Tajusin ainakin, ettei musta ole tarjoilijaksi, haha. Jotenkin hauskaa muuten, että vielä jokunen vuosi sitten en ollenkaan kuvitellut itseäni englannin opettajana ja vielä vähemmän työskentelemässä päiväkodissa, mutta täällä sitä nyt ollaan enkä kadu mitään.
