Sanotaan, että jos haluaa mennä
vaihtoon, pitää vaihdon suunnittelu aloittaa hyvissä ajoin – useimmiten jo vuotta
ennen lähtöä, koska hakeminen tapahtuu jo vaihtojaksoa edeltävänä lukuvuonna. Haku
on kaksivaiheinen: ensin haetaan oman yliopiston ehdokkaaksi kotiyliopiston
järjestämässä haussa. Hakeminen tapahtui sähköisellä lomakkeella, johon
ilmoitettiin omat tiedot mm. omista opinnoista, ja minne päin on hakemassa
vaihtoon. Hakemukseen täytyi liittää myös Letter of Motivation
(motivaatiokirje), joka yleensä kirjoitetaan englanniksi. Noin kuukautta
myöhemmin sain tiedon, että kotiyliopistoni puoltaa menemistäni vaihtoon.
Fiilikseni silloin oli tyyliin vain että ”jee, step one completed.”
Viime talvena sain yliopistoni
kv-koordinaattorilta hakuohjeet ja tarvittavat paperit Doshishaan. Mutta koska
Doshishan hakuaika kevätlukukaudella vaihtoon lähteville päättyi vasta
marraskuussa, ei minun tarvinnut vaivata sillä asialla pientä päätäni vielä
silloin, vaan hakupapereiden täyttäminen muuttui minun kohdallani
ajankohtaiseksi vasta syksyllä. Niinpä otin viime kevään ja kesän ihan
chillisti ja palasin asian pariin loppukesästä.
Hakuprosessi oli piiiiiiitkä ja
paikoin jopa turhauttava. Hakulomakkeisiin piti kirjoittaa itsestä kaikki
maailman tiedot kuten oma kouluhistoria ala-asteelta tähän päivään, milloin on
valmistunut mistäkin koulusta jne. Lisäksi lomakkeessa kartoitettiin omaa
japanin kielen opiskelua ja piti ilmoittaa kuinka paljon on opiskellut japania tunteina. Kyllähän tässä on paljon aikaa
japanin opiskelulle pyhitetty, mutta en mä oo koskaan pitänyt kirjaa siitä,
kuinka monta tuntia oon mihinkin tenttiin lukenut jne. Menin helpoimman kautta vaan laskemalla suoritettujen japanin
kurssien kurssikuvauksissa ilmoitetut tuntimäärät yhteen ja ilmoitin yhteenlasketut tunnit lomakkeelle, koska eipähän tuo loppupeleissä niin tarkkaa ole. Lisäksi mun piti käydä
terveydenhoitajalla täytättämässä lomake omasta terveydentilasta ja sitä varten täytyi käydä röntgenissä kuvauttamassa keuhkot, pyytää
japanin opettajalta suosituksia sekä arviointia japanin kielen taidostani ja
jopa pyytää pankilta todistus omasta pankkitilistä. Mun piti jo hakuvaiheessa
todistaa, että olen kykenevä kustantamaan elämiseni Japanissa liittämällä
hakemukseen todistus, jossa näkyy että minulla on vaadittu määrä rahaa. Mutta entä jos tili ehtii tyhjetä siinä välissä kun olet saanut hyväksynnän, ja kun pääset vihdoin tien päälle sulla onkin vain puolet siitä pankin todistuksessa ilmoitetusta rahasummasta? :D
Kaikkein eniten päänvaivaa ja
stressiä aiheutti motivaatiokirje, jonka piti olla käsin kirjoitettu ja vähintään
400 merkkiä pitkä. Ja kaikeksi suureksi iloksi sen piti olla japaniksi. Sen
kanssa pakersin varmaan toista kuukautta, koska a) en keksinyt mitään järkevää kirjoitettavaa
b) se mitä keksin kirjoittaa olikin ihan kauheaa liibalaabaa ja piti aloittaa
alusta ja c) oon vaan niin sukka. Mulla oli yks vihko täynnä vaikka mitä
luonnoksia ja lauseita joita voisin lopullisessa versiossa käyttää, ja jouduin
useaan kertaan turvautumaan poikaystävääni jolle yhtä useaan kertaan turhauduin
koko touhusta ja valitin että ”en ossaa”. Luin hälle usein puhelimitse ääneen
mitä olin saanut aikaiseksi, ja lähes joka lauseessa oli jotain korjattavaa. Lopullinen
tuotokseni oli omasta mielestäni ihan kökkö, mutta sainpahan mokoman tekstin
tehtyä. Puhtaaksikirjoittaminen oli tarkkaa hommaa, koska tuolle kirjeelle oli
ihan oma lomakkeensa ja yksikin virhe oli kohtalokas. Jouduin kirjoittamaan
tekstin neljästi, ennen kuin tuli tarpeeksi hyvää jälkeä eikä tullut kirjoitusvirheitä.
Laskin myös useaan otteeseen, että pituutta on varmasti tarpeeksi ja että se
400 merkin raja ylittyi. Kaikki vaivannäkö lopulta palkittiin ruhtinaallisesti kun
joulukuussa sain virallisen tiedon Doshishasta, että minut on hyväksytty
vaihtoon. Jee!!
